Lapset ensin-keräys

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapuan yhdistys toimii onnellisen lapsuuden ja hyvän vanhemmuuden puolesta monin eri tavoin. Täysin vapaaehtoisten voimin toimiva yhdistys järjestää esimerkiksi vuosittain monia eri tapahtumia ja yhteisiä hetkiä lapsille ja lapsiperheille. Yhdistys myös kerää vuosittain joululahjoja eriarvoisessa asemassa oleville lapsiperheille yhteistyössä Joulupuu ry:n kanssa. Perhekahvilassa lapsiperheet kokevat verrtaisia kohtaamisia. Perhekahvilatoiminta on tällä hetkellä tauolla, mutta se on tarkoitus käynnistää jälleen viimeistään syksyllä. Yhdistyksen kaikki toiminta on pääosin maksutonta ja kaikille avointa.

Jokakeväisellä Lapset ensin -keräyksellä yhdistys kerää varoja toimintansa tukemiseksi ja uusien ideoiden mahdollistamiseksi. Keräyksen tuottoja käytetään myös tukemaan Lapuan yläkoulun Tukioppilaiden työtä turvallisen ja kannustavan kouluyhteisön puolesta. Keräyksen tuotto jää kokonaisuudessaan Lapualle.

Lapset ensin -keräysaika on tänä vuonna Lapualla 14.-27.4.2025.

Perinteiset lipaskeräykset järjestetään perjantaina 25.4.2025 klo 16-20 ja lauantaina

26.4.2025 klo 10-14 S-Marketin, Halpahallin ja K-Supermarketin edustalla. Kerääjät tunnistat MLL:n sinisistä liiveistä.

Lahjoittaa voit myös Mobilepaylla numeroon 19522, vaikka heti!

Yritykset ja yhteisöt voivat lisäksi lahjoittaa suoraan keräystilillemme. Kaikki keräykseen osallistuneet yritykset ja yhteisöt mainitaan MLL Lapuan yhdistyksen sosiaalisessa mediassa.

Lahjoitus keräystilille:

Tilinumero: FI42 4747 0010 2387 72

Vastaanottaja: Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapuan yhdistys ry

Viesti: Lapset ensin-lahjoitus, yrityksen/yhteisön nimi

Toivomme, että vastaatte kutsuumme osallistua Lapset ensin -keräykseen. Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus iloon, leikkiin ja turvaan - meistä aikuisista riippuu, toteutuuko se!

Pienkeräyslupa: RA/2025/531, myönnetty 7.4.2025, voimassa 14.4.2025-27.4.2025.

Lisätietoja: lapuan.yhdistys@mll.fi